K-Rauta-hero-banner
Artikkelit

Tuotetesti: Nilfisk Excellent 180-12 Smart Assistant Patio

Päivitetty 28.06.2024

Puutarhaletkulla terassin pesun aiemmin hoitanut Heikki kokeili pesuun Nilfsikin Excellent 180-12 painepesuria, jossa on mukana Patio-terassipesuri. Myös auto sai puhtaan pinnan. Katso, miten putsaustyöt sujuivat.

Asun perheeni kanssa paritalossa Kaarinassa, Varsinais-Suomessa. Painepesuria en ennen tätä tuotetestiä omistanut, vaikka tarvetta olisikin. Puutarhaletkulla on yritetty tähän saakka pärjäillä. Olikin mielenkiintoista lähteä kokeilemaan sitten saman tien vähän laadukkaampaa laitetta ja havainnoimaan laitteen ominaisuuksien lisäksi vähän omia fiiliksiä uuden apuvälineen suhteen.

Ensivaikutelma pesurista

Nilfisk-pesuri paketista ulos ja kasaan selvien mukana tulleiden ohjeiden avustuksella se vähä mitä piti kasata. Muutama juttu; pidikkeitä vaihtopäille, tuloveden liitin yms. Pesurin paino herätti heti huomion paketista konetta nostaessa ja loi positiivisen laatuvaikutelman. Se ei kuitenkaan isojen kumipintaisten renkaiden ansiosta koneen liikuttelua haitannut, vaikka meillä onkin sorapiha. Havaitsin painon tuovan myös vakautta ja auttavan koneen pystyssä pysymiseen käytön aikana. Asia mikä on joskus halpiskoneiden kanssa ärsyttänyt.

Terassin pesu

tuotetesti-nilfisk-excellent-180-12-smart-assistant-patio-krauta-ak-terassin-pesu

Terassi tyhjäksi tavaroista ja pesuaineseos vaahtona päälle. Käytin perinteistä mäntysuopaa, jonka pesuri mukana tulleen vaahdottimen kanssa vaahdotti hyvin. En tehnyt minkäänlaisia esivalmisteluja, kuten harjannut irtohiekkaa pois mikä olisi ilman muuta tullut tehtyä pelkän puutarhaletkun ja harjan kanssa touhutessa. Minulla on nyt käytössäni painepesuri terassipesurilla ja haluan, että se tekee kaiken työn. Ja hyvin tekikin.

Vaihdoin vaahdottimen mukana tulleeseen terassipesuriin ja säädin tehon sen omasta säätönupista ihan minimiin. Noin puolitoista lautaa kerrallaan liikutin pesuria lautojen myötäisesti kävellen samalla ihan normaalilla kävelyvauhdilla. Tässä kohtaa tuli mielessäni vertailtua tätä vanhaan tekniikkaan harjalla ja letkulla. Todella vaivatonta, kunhan vain kävelee terassilla pesuri kädessä ja lopputulos oli vieläpä paljon siistimpi kuin harjalla. Ja ilman hikeä. Pesuri putsasi hyvin myös seinustat ja kulma alueet, eikä sotkenut vettä yhtään sivuille. Yksi vaivalloisena pitämäni pihanhoidollinen askare muuttui juuri huomattavasti miellyttävämmäksi.

Auton pesu

tuotetesti-nilfisk-excellent-180-12-smart-assistant-patio-krauta-ak-auton-pesu

Päivän hieman viilettyä menin seuraavaan, useimmilla varmasti yleisimpään ulkona tapahtuvaan puhdistustyöhön, eli auton pesuun. Auton peseminen alkaa aina esipesulla. Mäntysuopa pois vaahdottimesta, oikea pesuaine tilalle ja vaahtoa auton päälle. Kokeilin vaahdottimessa olevan säätöominaisuuden vaihdellen vaahdon koostumusta vähän edestakaisin. Tuntui säätävän sitä kuten kuuluukin, ihan märästä hyvinkin paksuun ja kuohkeaan. Vaahdon hetken levättyä, laitoin päälle 3-in-1-pesusuuttimen ja testasin sitä vaihdellen eri suuttimien välillä. 20-asteen viuhkasuutin oli mielestäni näistä sopivin auton pesemiseen. Sillä lika irtosi vielä hyvin, ilman pelkoa maalipinnan vahingoittamisesta. Samalla asetuksella huuhdoin auton varsinaisen pesun jälkeen. Autonpesussa tuli arvostettua pesukahvalle pesurilta tulevan painevesiletkun liitäntää, joka ympäripyörivänä esti kohtuullisen hyvin letkun menemistä kierteelle. Tämä ärsyttävä asia kun tuppaa muuten usein tapahtumaan autoa pestessä. Testilaitteeni toimi tässäkin homma kuten pitikin, vaikea keksiä pahaa sanottavaa.

Havainnot

Nilfisk Excellent 180 antoi itsestään laadukkaan ensivaikutelman näiden kokeilujen myötä. Mielelläni tulen kaivamaan sen esiin tulevien pesuhaasteiden pariin jatkossakin. Pesurin näytöstä saa suomen kielellä pikaohjeistuksen todella moneen eri pesukohteeseen esimerkiksi pihakalusteista veneisiin, että uusia käyttökohteita on helppo senkin puolesta nyt valita. Kunnon laitteen kanssa on myös ihan eri juttu touhuta kuin sen halvimman. Uskon, että paikat pysyy astetta paremmin nyt pesukynnyksen madalluttua puhtaana ja myös kunnossa. Pesu kun on monelle eri kohteelle, kuten edellä pestyille autolle ja terassille myös huoltotoimenpide.

Plussat:

  • Yleinen laatuvaikutelma
  • Taipuisa paineletku
  • Pesukahvan ja letkun liitos ympäripyörivä
  • Koneen opastukset eri pesukohteille, varsinkin alussa

Miinukset:

  • Suutin pistemäisellä, ns. ”tehosuihkulla” olisi joissain tilanteissa käytännöllinen

Helpota pesu-urakkaa, hanki painepesuri K-Raudasta: 

Kokemukset Nilfisk Excellent 160-10 ja Power Patio terassipesurista

Katso testitulos

Lisää Nilfisk-pesureita ja tarvikkeita

Katso valikoimaa

Parhaat tarjoukset, ohjeet ja ideat suoraan sähköpostiin: Tilaa K-Raudan uutiskirje

uutiskirje-uusi-artikkeli

Tilaa uutiskirje