Testasin kenkiä ollessani lomittajana navetalla ja kahdella tallilla. Jalaksen turvakengät jalassa tuntui turvalliselta käsitellä isoja ja arvaamattomia eläimiä ja raskaita työkaluja. Valitettavasti en päässyt testaamaan kenkiä kuorma-auton ajossa, koska se työ on kausiluontoista ja ajoittuu alkukesään. Kengät toimivat henkilöauton ajossa niin hyvin, että varmasti sopivat myös kuorma-auton ajoon.
Jalaksen turvakengät ovat pehmeät ja joustavat sisältä
Niillä oli helppo kävellä. Tukevat olematta kömpelöt. Turvakengillä on hyvä ajaa eri ajoneuvoilla: eivät ole kömpelöt tai liukkaat pedaaleilla, mahtuivat polkimille. Testiaikana oli muutama aste pakkasta ja viiltävä viima; kengät olivat villasekoitesukan kanssa lämpimät, mutta eivät hiostaneet edes autoa ajaessa. Minulla on kapea jalka ja tuntui ettei kenkää saanut kiristettyä ihan niin tiukalle kuin olisin halunnut. Koko vastaa hyvin annettua kokoa, normaalimitoitus. Se on iso plussa, koska tuntuu, että turvakengät ovat usein isompia kuin mitä on ilmoitettu koko. Jalkateräni ovat leikattu vaivaisenluiden takia, ja mietin kuinka jäykkäpohjaiset turvakengät toimivat. Mutta ei huolta, jalkani eivät reagoineet pitkänkään työpäivän jälkeen. Joihinkin turvakenkiin ne reagoivat. Kengät olivat yllättävän kevyet. Tukivat hyvin nilkkaa ilman että painoivat tai puristivat. Yhdet turvakengät painoivat niin pahasti nilkasta etten voinut pitää niitä. Vähän mietin, onko kengät hankala pukea, koska etenkin vasen nilkkani on jäykkä, mutta ei ollut suurempaa hankaluutta. Kiinnitysmekanismi on näppärä, manuaaliseen verrattuna ei ehkä saa niin optimaalista istuvuutta. Turvakärki ulottui tarpeeksi pitkälle jalkapöydän päälle ilman että painoi tai oli hankala. Kengän pohja on pitävä liukkaallakin.
Plussat
- kevyet
- hengittävät
- lämpimät
- hyvät kävellä
- toimivat ajoneuvoilla ajettaessa
- eivät kömpelöt kuten niin monet turvakengät ovat
Miinukset
- rollerilla ei ehkä saa niin hyvää istuvuutta kuin tavallisella nauhasysteemillä
- ehkä hieman ahdas laittaa jalkaan
Kiitos, että sain testattavaksi nämä kengät! Turvakenkien next generation!
testaaja: Marita Tikkanen, kuvaaja: Leena Kuoppala
Kuvat on otettu Ahvenksen tilalla, Fourwindsstablella ja Mennalan Ratsutilalla.